6

Juontaja & taikuri

Tilaa tapahtumaasi ammattitaitoinen ja hauska juontaja tai seremoniamestari! Henri pitää vieraasi mukana illan kulussa ja kertoo tärkeän informaation selkeästi. Juontaja-taikuri -yhdistelmän suurin hyöty on näyttävien ja hauskojen taika-ohjelmanumeroiden limittyminen juontoihin.

Pientä ja suuria taikoja

Tapahtuman koosta riippuen lavalla on juontojen ja taikashown lisäksi mahdollisuus esittää isompia illuusio-ohjelmanumeroita tanssijoiden kanssa. Toiveestanne myös huippusuosittua lähitaikuutta pöytiin tarjoiltuna.
Henri Kemppainen on taikuri, joka tekee kunniaa ammattikunnalleen. Kemppainen oli esiintymässä yrityksemme 10-vuotisjuhlissa ja otti tilanteen haltuun alkumetreiltä ja hoiti homman loppuun saakka tunnelman kertaakaan laskematta. Hän oli vastaanottamassa vieraita, hän kohotti maljan, juonsi ja hämmästytti. Mykistävien ohjelmanumeroiden lisäksi Kemppainen huomioi illan aikana kaikki vieraat mieleenpainuvalla lähitaikuudella. Ja mikä parasta, vieraiden lisäksi myös Kemppainen näytti nauttivan juhlasta – silmät loistivat kuin pikkupojalla sirkuksessa. Kiitos Henri – me tykätään susta!
Johanna Talikainen / Mainossatama Oy

Tehdään tapahtumastasi unohtumaton!

*Vaaditut kentät
WordPress Lightbox